On monta keinoa kannustaa työntekijöitä sitoutumaan työhönsä ja työnantajaan. Aineettomilla palkkioilla tarkoitetaan työn sisältöön vaikuttavia tekijöitä, kun taas aineellisilla palkkioilla lahjoja, juhlia, matkoja, bonuksia. Aineettomien lahjojen vaikutus on pitkäikäisempi, mutta tutkimusten mukaan aineelliset eli symboliset palkkiot vaikuttavat myös työntekijöihin hyvin positiivisesti, vaikka niiden arvo olisikin vähäinen. Yrityksen työntekijälleen antama lahja on osoitus siitä, että työnantaja arvostaa. Edenredin tekemän kyselytutkimuksen mukaan 83% suomalaisista palkansaajista kertoo henkilökunnan saamilla lahjoilla olevan nostattava vaikutus työmotivaatioon. Lahjoja toivotaan etenkin työntekijän uramerkkipäivänä, kiitoslahjoina hyvästä työsuorituksesta ja juhlapyhinä. Lahjan antaminen on tärkeää!
https://trepo.tuni.fi/handle/10024/82244
Joululahja suositumpi kuin pikkujoulut
Moni työnantaja on varmasti harmitellut koronaepidemian aikana, kun työntekijöiden yhteiset pikkujoulut on jouduttu perumaan vuosi toisensa perään. Edenredin tutkimuksen mukaan 64% työntekijöistä valitsee kuitenkin mielummin joululahjan kuin pikkujoulut. Uskon, että henkilökohtainen lahja koetaan arvokkaammaksi kuin yhteinen lahja tai juhla. Suomalaiseen yrityskulttuuriin kuuluu vahvasti joululahjan antaminen - ja saaminen. Lahjalla on suuri merkitys työntekijän motivoimisessa ja sitouttamisessa.
Henkilökunnan lahjan arvo
Moni henkilöstöpäällikkö pohtii varmaan, että mikä lahja ilahduttaa ja motivoi työntekijää parhaiten. Tähän ei tietenkään ole yhtä oikeaa vastausta, sillä toinen pitää kukista, toinen herkkukorista ja kolmas kenties villasukista. Mielestäni hyvä lahja on sellainen, mikä soveltuu monelle ja monenlaiseen kotiin. Se on käytännöllinen tai kuluva kuten pyyhkeet, jouluherkut, kynttilät, juomat. Lahja, mikä soveltuu myös työntekijän perheelle. Olen kuitenkin varma, että jokainen yritys löytää parhaan mahdollisen joululahjan henkilökunnalleen yrityksen ja erehdyksen kautta. Ja kun työntekijät antavat palautetta onnistuneesta lahjasta, niin kenties he saavat samanlaisen lahjan joulusta toiseen. Mutta suosittelen, että lahjoja tarkastellaan aika ajoin, sillä trendit muuttuvat nopeasti.
Erenredin kyselytutkimuksen mukaan lähes joka toinen kokee hyvän lahjan maksavan 51–100 euroa. 31 prosenttia pitää hyvänä 101–200 euroa maksavaa lahjaa. Mutta verotuksellisesti työnantaja voi antaa verovapaasti työntekijälleen maksimissaan 100€:n arvoisen lahjan vuosittain. Tämä summa voi jakaantua eri vuodenaikoihin. Jos joululahjan arvo on 60€, niin silloin kesälahja voi maksaa 40€. Tästä aiheesta olenkin jo kirjoittanut aikaisemmassa blogikirjoituksessani.
https://www.kanelimamma.com/post/mink%C3%A4-arvoisen-joululahjan-yritys-voi-antaa-ty%C3%B6ntekij%C3%A4lleen
Apua hyvän henkilökunnan lahjan valintaan
Iltasanomat selvitti vuonna 2019 lukijoiden kaikkien aikojen parhaimpia joululahjoja. Vaikka kyse ei olekaan yrityksen työntekijälleen antamista lahjoista, niin ehkä tältä kyseiseltä listalta voi poimia joitain hyviä lahjavinkkejä henkilökunnan tai asiakkaiden lahjoihin.
Kanelimamma-yritykseni tarjoaa lähinnä herkkulahjoja, mutta valikoimasta löytyy myös kotimaista designia: leikkuulautoja, keittiöpyyhkeitä, vateja, maustemyllyjä jne. Autan mielelläni sinua helpottamaan työtaakkaasi ja löytämään juuri sinun yrityksesi työntekijöille parhaiten soveltuvan lahjan. Yrityslahjoista minulle on jo lähes 15 vuoden kokemus ja laaja näkökulma siitä, mikä on suosittu joululahja tai työntekijän merkkilahja eri toimialoille. Ollaan yhteydessä!
Ystävällisesti,
Hanne
Kanelimamma Oy
info@kanelimamma.com P. 044 385 4723
Commenti