Suloinen 50-luvun keittiö


Saanko esitellä suloisen 50-luvun keittiöni, jossa Kanelimamma testailee omia tuotteitaan! Muutimme lasten kanssa helsinkiläiseen 50-luvun kerrostaloon parisen vuotta sitten ja ihastuksekseni keitiössä olivat jäljellä vanhat, puiset keittiönkaapit. Tai no, alunperin väri ei ollut ihastuttava, sillä kaappien ovet oli maalattu 80-luvulla tummanruskeiksi. Mutta maalaaminenhan on helppoa ja tilalle tuli hempeän roosan sävy.


Roosa on sävy, jota esiintyy lähes kaikissa Kanelimamman pakkauksissa. Eli Kanelimamman pakkaukset ja mamman oma koti kulkevat käsi kädessä samoissa sävyissä kuten aikaisemmassa kirjoituksessakin ilmeni. Vanhaa roosaa löytyy Halaus-toffeesta, Kanelimamman omasta keittiöpyyhkeestä ja rakas-pastilleista. Vaaleanpunainen on vaan niin houkutteleva väri!




Keittiö ei ole viimeisen päälle ja siellä on vanha jääkaappikin, joka on vain maalattu roosaksi. Mutta Kanelimamma pitää kodin rosoisuudesta ja vanhan ajan mummola-tunnelmasta. Sitä samaa yritän luoda yrityksen herkkujen ympärille ja toffeet ja kahvi onkin pakattu vanhan ajan ruskeaan pussiin.


Tykkään leipoa, mutta tällä hetkellä minulla on ollut liian vähän aikaa siihen. Ja yhtenä rajoittavana tekijänä pidän kodissamme olevaa kaasu-uunia, joka polttaa ainakin tämän mamman leivonnaiset liiankin usein...


Mutta onneksi ruonlaitto tai ainakin maustaminen onnistuvat kaasuliedellä minulta hyvin ja mausteita meidän keittiöstä löytyy yllin kyllin :). On Ceylonin kanelia, Provence-maustetta, himalajan suolaa, currya, grillimaustetta, piparimaustetta ja kaikkea mitä Kanelimamman valikoimasta löytyy! Currya on kehuttu todella paljon, mutta oma suosikkini lienee kaneli, jota ripottelen puuroon, kahviin, teehen ja moneen muuhun.


Mikäpä on sinun lempimausteesi?





0 views